perjantai 10. huhtikuuta 2009

Huhtikuun Sny-paketti

Anteeksi, lyhyt päivitys, mutta olen mahataudissa tai jossakin vastaavassa... Ajatus ei oikein tahdo luistaa, siitä siis lyhyt sanaisuus... Asiaa ja kirjoitettavaa olisi vaikka kuinka, mutta nyt ei jaksa.

Maanantaina postilaatikkooni oli kolahtanut jo tämän kuun SNY-paketti. Ajoitus osui kohdalleen, juuri syntymäpäivänäni.

Paketista löytyi 5 kerää DropsinDen-m-nit lankaa, bambuiset 4:n sukkapuikot , suklaata (osa on jo kadonnut parempiin suihin), Marimekon lautasliinoja ja mittanauha. Todella ihana paketti. Mittanauha tulee tarpeeseen; omistan niitä 2 tai 3 kappaletta ja ne kaikki ovat jatkuvasti hukassa. Josko tämä pysyisi tallessa =o)

keskiviikko 1. huhtikuuta 2009

Väsyttää

Johtuneeko sitten kellojen siirtämisestä vai siitä, että fibromyalgia nostaa taas päätään. Mutta väsy on armoton, eikä vielä kannata mennä nukkumaan, koska sitten varsinkin menee sisäinen kello sekaisin. Mitään ei vaan jaksa tehdä.

Taidan käpertyä kirjan kanssa sohvalle.

Lukeminen on muuten aikamoista huumetta. Kun saa hyvän kirjan käsiinsä, lukemista ei malta lopettaa ollenkaan. Ja heti pitää saada seuraavaa kierrokseen. Tällä hetkellä pääasiallisena luettavana on Pedot (löytyypi sivupalkista ja täältä). Kirjassa ei ole mitään muuta vikaa kuin pituus: 912 sivua. Ei siinä sinänsä, luen mielelläni pitkiä kirjoja (enkä edes pidä yleensä lyhyistä). Mutta reipasta 900 sivua ei oikein pysty käsittelemään yhdellä kädellä, kun taas kolme- neljäsataa sivuisia kirjoja pystyy. Luen siis paljon maaten ja pidän kirjaa yhdellä kädellä.

Ja mitä kertoo ihmisestä tieto, että kesken on tällä hetkellä 3 kirjaa? Käsityöt pystyn rajoittamaan aika hyvin yhteen (ikuisuusprojektia ei lasketa), mutta kirjoja en.

Kesäaika / Summer time

Kuten mesen kommenttiloodassakin lukee: Kellojen siirtäminen on perseestä. Sisäinen kello on mennyt pahasti sekaisin. Luulisi, että koska kelloja on siirretty tunti eteenpäin, niin nukkuisin tyytyväisenä kellon soittoon. Vielä mitä! Herään tuntia aikaisemmin, eikä unesta tämän jälkeen tietoakaan. Tarvitseeko sanoakaan, että hieman väsyttää. Onneksi työt alkavat tässä jaksossa keskiviikkoisin vasta iltapäivällä, joten sain nukuttua hieman pitempään.

Viimekuun SNY paketissa saamani lanka on kuisannut koko viikon. Vyyhti on ollut pöydällä muistuttamassa, että otan kuvan paketista (otettu on ja lisätty tänne myös). Huiviksi hinkuu, mutta kun sain toisenkin vaihtoehdon, Ravelryssa alkavan Springtime Swirl KAL -huivin. Ja edelleenkin epäilyttää langan riittävyys.

Josta tulikin mieleeni: Onko olemassa kissa ystävällisiä muurahaisen torjunta tapoja?? Näin kevään tullen alkavat muurahaiset taas tulla sisälle ja viimevuotisia myrkkyjä ei voi tuon pienoisen takia käyttää. Ja kaupan muurahaisansoissakin lukee, että säilytettävä kotieläinten ulottumattomissa. Tietysti Houdini syö oman osansa murkuista, mutta niitä ei sisällä tarvittis olla yhtään ja torjunta pitäs alottaa heti, ettei niitä tulekaan sisälle enempää.

Oli vielä muutakin asiaa, mutta kun ei muista.

sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

On lunta tulvillaan... / Snowing

En tykkää yhtään...Nyt eletän jo melkein huhtikuuta. Olisipa jo kesä.

Don't like it...it's almost April. Wish it was summer already.

perjantai 27. maaliskuuta 2009

Stressireaktio / Stress reaction

Asian laitahan on niin, että on hyviä päiviä ja on huonoja päiviä. Tänään oli huono päivä.

There are good days and there are bad days. Today was a bad day.

Aamulla toinen autoista ei käynnistynyt. Noh, ei auttanut kuin viedä mies töihin ja suunnata itse töihin jo toivoa, että kerkiän ajoissa. Eikä töissäkään sujunut sen paremmin; eräässä opettamassani ryhmässä on oppilas, jolla ei ole kontrollia ja johon kukaan ei saa mitään kontrollia. Tarvinneeko puhua siitä sen enempää. Niin, ja iltapäivällä mies totesi, että moottoriremppa on edessä toiseen autoista. Ei naurata, kun on rahat muutenkin tiukilla.

Muoks: Tuli siis aika kiire lähtö aamulla. Unohdin kaulahuivin kotiin ja tietenkin oli päivällä ulkovalvonta. Lopputuloksena pieni ärsyttävä yskä äityi oikeaksi yskäksi ja tietenkin yskänlääkepullossa on kolmio. Eihän sitä voi ottaa, kun pitää ajaa autolla =o(

One of the cars didn't start this morning. Luckily both of us got to work on time. Well, my day didn't continue any better. Teenagers can be very difficult fronm time to time.

Joskus ajattelen, että päästäni täytyy todellakin puuttua muutama ruuvi. Työskentelen tällä hetkellä yläkoulussa ja suurimman osan ajastani nautin työstäni.

Mutta iloisempiin asioihin: Kotona postilaatikossa nökötti pääsiäisen keltainen paketti, SNY-paketti toisin sanoen. Paketista paljastui valkoista suklaata, puikkomittari, vähän teetä (kofeiinitonta! olin luullut, että ainoastaan vihreä tee yäk on kofeiinitonta, mutta on niitä näemmä muitakin) ja vyyhti virolaista villalankaa.


Langalle keksin jo käyttöä. Aion tehdä siitä Dragon of Happiness -huivin. Tosin riittoisuus epäilyttää hieman, toivottavasti riittää.

Reagoin stressiin usein saamalla siivousinnostuksen. Kaikki pitää saada millilleen paikalleen. Mutta onko aivan tervettä haluta järjestää puulato? Tein polttopuita ajankulukseni, kun mies viettää saunailtaa työporukan kanssa ja lupasin hakea kyliltä kotiin illalla. Silloin tuo mielihalu yllätti.

If I get stressed, I got the feeling that I need to start cleaning. Everything got to on it's place. But is it really sane to want to clea up the woodshed?

PS: Olen käynyt postissa kolmena peräkkäisenä päivänä. Saavutus sekin.

PPS: Leikkasin kiinanruusuani, jos haluat pistokkaita, niin ota yhteyttä allekirjoittaneeseen. Postikulujen hinnalla voin lähettää kunhan ilmat lämpenevät. Tai sitten vaihdossa toisen moiseen pistokkaaseen.

PPPS: Oli vielä muutakin...Luetut kirjat on vihdoinkin päivitetty tuonne valmiisiin.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

Missä koira? / Where's the dog?

Olen pariin otteeseen säikähtänyt; missä Vääpeli on?

Got scared few times; where's Vääpeli?

Vielä lähempää:

Little bit closer:




tiistai 17. maaliskuuta 2009

Aamuherätys

On se niin mukavaa herätä aamulla kun ensin näkee unta, että on nukkunut tunnin verran pommiin. Sitten, kun herää, niin yläselkä on kipeä, koska Houdini repi sen verille edellisenä iltana päättäessään haluta heti ja välittömästi pois sylistä. Ja normaalin aamukankeuden lisäksi on alaselkä jumissa totaalisesti; mihinkään ei pysty taipumaan, ei edes istumaan.

Edellisestä huolimatta päivä meni hyvin, vaikkakin selkä on edelleen samassa jamassa kuin aamulla. Onneksi töissä ei tarvitse istua kovin paljon.

Edellisen postauksen jälkeen on tullut luettua viitisen sataa sivua (about), neulottua jokunen kerros huivia, kunnostettua kevaria kesää varten (parempi aloittaa pienestä, kuin tappaa itsensä liian isolla pyörällä) ja painittua koiran kanssa (täysikasvuisessa huskyssa on aika paljon voimaa, etenkin verrattuna 161 senttiseen naisimmeiseen) hyvässä hengessä. Niin, ja suuhun laitettiin keinojuuri implanttia varten viime tiistaina (oma tarinansa sekin).

Kirjat päivittelen sitten joskus. Hirvittää pikkasen mikä on luettujen sivujen saldo vuoden lopussa, etenkin kun nykyisin luen niin vähän.