keskiviikko 5. elokuuta 2009

Jorinaa

Nyt sitten pyörähti käyntiin loman  viimeinen viikko. Ensi keskiviikkona pitäisi taas aloittaa työt. Eräällä tavalla se on mukavaa. Viime aikoina olo on ollut jotenkin lätsähtänyt. Mikään ei ole oikein innostanut. Ja huushollikin on sen näköinen.

Pari viikkoa sitten sain Heere Be Dragone – huivin vihdoinkin valmiiksi. Pitäisi enää saada langanpäät pääteltyä. Huivi itsessään on ollut jo valmiina toukokuun alusta saakka, vain reunukset ovat puuttuneet. Inhoan yli kaiken neuloa lyhyitä kerroksia ja sillä valmistuminen on viivästynyt. Ja lisäksi kun yläreuna oli melkein valmis, huomasin langan loppuvan kesken. Niin pienen määrän takia en ostanut uutta vyyhteä, joten reuna meni purkuun. Langan sain riittämään, kun neuloin reunan hieman kapeampana.

Aloitin jo seuraavankin huivin neulomisen,Sharon Winsauerin Dargon of Happiness. Alku meni kuitenkin purkuun, koska totesin langan olevan vääränlaista ja muutenkin kaipasin välillä jotakin helpompaa neulottavaa. Aloitin siis neulomaan ihan tavallisia perussukkia. Ensimmäinen valmistui reilussa illassa/yössä (aloitin ilta yhdeksän maissa). Ja toinen on nyt vaiheessa.

Kuvia laitan sitten joskus kun inspiroi kuvata.

Kaikki aika ei tosin ole mennyt laiskotellessa. Seatin maalaamiseen meni viikko. Autossa oli tosi paljon ruostepilkkuja, jotka piti maalata pois, samalla vaivalla maalattiin koko auto. Olin ylimääräisenä käsiparina apuna ja mies maalasi. Nyt on auto kuin uusi.

Muutenkin mies on puuhaillut autojen parissa. Eskoa on fiksattu jonkin verran ja Volvoa rassattu taas vaihteeksi. Selväksi on käynyt, että Volvon vaihdelaatikko on korjattava, ei kovin halpaa huvia. Mutta minkäs teet, kuntoon se on saatava. Onneksi Esko on ajokunnossa, joten ei tarvitse murehtia siitä, kuinka kumpikin käy töissä.

Maanantaina oli  tarkoitus laittaa rappusiin vihdoin ja viimein ledit. Se homma tosin tyssäsi melkein alkuunsa kun mies loukkasi sormensa. Mitään vakavaa ei onneksi sattunut. Sormesta lähti vain iso pala nahkaa pois ja nyt on sormi paketissa. Ja sitä myöten myös tosi kipeä.

Kirjoja on luettu vino pino. Päivitän sitäkin listaa joskus jaksaessani. Repsahdin myös ostamaan kirjan. Mutta siitä enemmän sitten joskus. Nyt pitää mennä syömään. Laiskana laitoin uuniin vain verilettuja ja nakkeja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti