maanantai 28. syyskuuta 2009

Herkullista

Kaikkeen sitä muksujen takia joutuukin. En ole koskaan erityisemmin pitänyt raa’an lihan käsittelystä. Vielä vähemmän pidän broilerin ja sian sydämien paloittelusta. Hakusessa on Vääpelin mielestä vastustamaton makupala. Toivottavasti onnistaa.
Muoks: Raakana sydämet haisee pahalta, keitettynä vielä pahemmalta.
Muoks2: Melko vastustamattomia tuntuvat olevan. Palkkapussille oltiin menossa ihan omin luvin =o) Katsotaan toimivatko sopivana houkuttimena keskiviikkona.

Kuva044

lauantai 26. syyskuuta 2009

Flunssa

On ärsyttävää sairastaa. Varsinkin kun ei ole oikein kunnolla kipeä. Olo on hyvä niin kauan kuin on pitkällään, mutta heti kun nousee ja suunnittelee jonkin järjellisen tekemistä, niin voimat häviää ja päässä heittää. Jos olisin kunnolla kipeä, niin silloin aika kuluisi edes nukkumalla, mutta nyt ei nukuta. JA kuitenkaan ei oikein jaksa tehdä mitään, ei edes neuloa.

Taivaalle kiitos sellaisista keksinnöistä kuin läppäri ja langaton verkko. Nyt voin löhötä olkkarissa ja kirjoittaa tätä. Työhuoneessa ei jaksa istua pöydän ääressä ja sängyssä makaamisesta tulee vain selkä kipeäksi. On jo aivan tarpeeksi, että päätä särkee ja nokka vuotaa ja on tukossa.

Tosin miehen mielestä tätä konetta ei oikein voi sanoa enää läppäriksi. Onhan tällä kokoa, mutta kesällä halusin nimenomaan, koneen jossa on tarpeeksi kapasiteettia. Harvoin tätä mukanani kuljetan, mutta se mahdollisuus on mukava olla olemassa.

Mutta, muihin aiheisiin. Koska työmatkani on sangen pitkä, vietän pari tuntia päivittäin autossa. Ja yksi seikka ärsyttää suunnattomasti. Alinopeudella ajaminen. Tietysti pitää ajaa olosuhteiden mukaisesti ja liikennesääntöjä noudattaen. Mutta mikä siinä on, että tavallinen henkilöauto ei voi ajaa satasta satasen alueella, kun tie on kuiva ja sää muutenkin hyvä? Pahin tapaus sattui viime keväänä, kun tajusin, että edellä menevä auto ei aja satasta, vaan viittäkymppiä! Se on oikeasti vaarallista. Ylensä alinopeutta ajavat sentään kahdeksaakymppiä satasen alueella (ja jatkavat samaa nopeutta 60 alueella). En voi ymmärtää.

Vääpelin tottelevaisuuskoulutuksesta taas… Minä opin, Vääpeli ei. Tilanne on pojalle edelleenkin niin uusi ja outo, ettei pysty keskittymään. Vääpeli kyllä yrittää kuunnella, mutta keskittymään ei vain pysty. Kotona tilanne on taas aivan erilainen. Täällä ollaan harjoiteltu mahdollisuuksien mukaan. Tosin taaskin rajoitteeksi tulee Vääpelin erittäin rajallinen keskittymiskyky. Mutta joitakin tuloksia näkyy jo. Vääpelin käytös on rauhoittunut jonkin verran ja Vääpeli osaa myös kuunnella paremmin ihmistä.  Tulosta tulee pienin hitain askelin.

sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Norsu posliinikaupassa

Siinäpä se tyhjentävästi. Tällaiseksi tunsin oloni keskiviikkona. Vääpelin kanssa ollaan aloitettu tottelevaisuuskurssilla käyminen. Ensimmäinen tapaaminen oli keskiviikkona. Normaalisti kurssille otetaan kuusi koiraa, mutta tällä kertaa meitä oli vain kolme. Ne kaksi muuta koiraa olivat pienten seurakoirarotujen edustajia. Rotuja en nyt jaksa alkaa kaivamaan, kun ei näin heti tule mieleen.

Kuva017

Mutta siitä norsusta. Onhan siinä nyt eroa, kun kaksi osanottajaa ovat pieniä ja sieviä. Ja jo perusluonteeltaan hakevat kontaktia ihmiseen. Ja sitten meidän hyvin pieni ja sievä itsenäinen höyrypää, joka osaa hyvänä päivänä keskittyä kaksi minuuttia.

Kuva030

Vääpeli kun nyt on niin pieni. Kotona mitattu säkäkorkeus herralla on 67 cm, kun rotumääritelmä antaa uroksen korkeudeksi 53-60 cm. Mutta niinpä kuuluu veljensäkin olevan ylikorkea. Tottelevaisuuskurssin vetäjän mukaan Vääpeli muistuttaa enemmänkin Alaskanmalamuuttia.

Kuva031

Ennen kurssia käytiin Vääpelin kanssa ohjeiden mukaan lenkillä. Lenkki sujui normaalia hitaammin ja oli hieman lyhyempikin kuin normaalisti, koska Vääpelistä tuntui olevan veto pois. Ja pyörällä kun lenkkeillään, niin lenkki menee täysin Vääpelin ehdoilla.

Kuva034

Kurssipaikalla Vääpeli käyttäytyi kuin ei olisi koskaan lenkillä käynytkään. Tosin käyttäytymiseen vaikutti varmasti myös se, että tilanne oli Vääpelille täysin uusi. Vääpeli  kuin ei ole tottunut toisiin koiriin. Oma moka täysin, eikä kannattaisi selitellä, mutta syrjässä kun asutaan ja tuttava piiriin ei kuulu koiria. Olisi enemmän kuin mukavaa löytää Vääpelille koiraseuraa.

024

Vaikka Vääpeli ei oppimutkaan mitään ensimmäisellä kerralla, minä sen sijaan opin senkin edestä. Ja niitä oppeja on harjoiteltu sitten kotona.

025

Kaikki tämänkertaisen postauksen kuvat ovat meidän lenkkimaisemista. Ne ovat kännykällä otettuja, joten laatu ei valitettavasti ole parhaimmasta päästä.

Mutta muihin asioihin. Siitä on nyt reilu vuosi kun pistin pystyyn tämän blogin. Alkuperäisenä ajatuksena oli pitää neuleblogia. Lopputulos on kaikkea muuta, mutta ei se minua haittaa. Todellisuus on vain se, että neulon yleensä suuria projekteja, joten kovin usein ei ole näyttää mitään valmista.

Toinen alkuperäinen ajatus oli kirjoittaa kahdella kielellä. Sitä tapahtuu vieläkin silloin tällöin. Yleensä vain minulla ei ole valitettavasti energiaa kyseiseen hommaan.

Siinäpä kaikki tällä kertaa.