perjantai 29. toukokuuta 2009

Kissakuvahaaste 111: Kissa kuin koira

Löysin Villasukan blogin kautta Kissakuvahaasteen. Myönnettäköön, että tilanne on lavastettu, mutta asia on aito. Houdinilla on suuri kiinnostus Vääpelille ostettuihin savustettuihin poron kylkiluihin. Eilen löysin kylkiluupussin keittiön lattialta. Pussiin oli purtu (!) reikä ja yksi kylkiluista löytyi parin metrin päästä järsittynä. Muutenkin Houdini omaa sangen koiramaisia piirteitä: Isännän ja Emännän nenien pesu on jokapäiväinen ohjelma numero.

Toukokuu 2009 002 muokattu

torstai 28. toukokuuta 2009

Nokikolari ja muita sattumuksia / Chimneysweeper and other incidents

Tapahtuipa viime lauantaina: Tultiin takaisin kauppareissulta ja mies löysi olohuoneesta tummanharmaan/mustan kissan. Huomautuksen vuoksi; Houdini on valkoinen/tummanharmaa. Mitä oli mahtanut tapahtua? Pikainen tarkastus osoitti herran vierailleen savupiipussa. Meillä on olohuoneessa avotakka, joka on kyllä siivottu talven jäljiltä ja jossa on kipinäverkko edessä. Mutta silti joku oli päättänyt mennä piippuun asti.

Happened last Saturday: when we came back from the store, my man found from our livinroom dark grey/black cat. Statement: Houdini is white/dark grey. What could have happened? A quick examination revealed that mister had visited in the chimney. We have a open fireplace on our livingroom, which has been cleaned after the winter and which has a sparkcollector in front of it. But still, somebody had decited to go to the chimney.

Maaliskuu 2009 029

Varustauduinpa sitten kissan pesua varten. Onneksi Houdini alistui kohtaloonsa ilman mitään tappelua. Kuvassa Houdini näyttää paljon puhtaammalta kuin todellisuudessa. Tämän jälkeen sain pestä myös puoli huushollia.

So, I dressed for washinf the cat. Luckily, Houdini surrendered without any fight. In the picture, Houdini looks a lot cleaner than in the reality. After this I had to clean up half of our house.

Voiko kukaan olla vihaqinen tällaiselle tapaukselle?

Can anybody be angry to him?

Maaliskuu 2009 034

Mutta, iloisempiin asioihin. Postilaatikko on kolahdellut useampaan otteeseen.

Kerrankin onnistuin arvaamaan oikein Sny-blogin arvonnassa. Kesäkuulle luvattu yllätys oli laatikossa jo viime viikolla.

Maaliskuu 2009 038

Keskiviikkona tuli viimeinen Sny paketti.Paketista löytyi kaksi ihanan ihanaa vyyhteä; Jitterbug ja Yliveto, kerroslaskuri ja Filati Handknitting lehti. Paketteja minulle in lähetellyt tänä keväänä Mikaela. Sormeni syyhyävät kovasti jo neulomaan, mutta vieläkin kesken on Heere Be Dragone – huivi. Yritän välttää aloittamasta uusia töitä ennen kuin saan edellisen loppuun, joten kaikki Sny-langat joutuvat valitettavasti vielä odottamaan vuoroaan.

Maaliskuu 2009 035

Itse lähettelin paketteja Auralle. Kuvia en muistanut (taaskaan) ottaa, mutta kyllä paketit auran blogista löytyvät. Tämänkin keväinen Sny-vaihto oli todella mukava ja mielelläni osallistuisin myös seuraavaan, mutta lankoja on jo niin paljon odottamassa vuoroaan, että taidanpa jättää seuraavan väliin.

Tänään postilaatikosta löytyi vielä yksi pieni yllätys:

Maaliskuu 2009 037

Aura oli lähettänyt kauniin kortin ja avaimenperän. Kiitos.

Lopuksi uutisia viikon varrelta. Kuopion tapahtumat järkyttivät. Myös siksi, että olen kotoisin sieltä ja vanhempani asuvat kivenheiton päässä torilta. seinäjoella taas järjestetään harrikkatapahtuma. Taidanpa tehdä saman, minkä olen tehnyt vuosia Provinssin, tangomarkkinoiden ja Vauhtiajojen suhteen; pysyttelen suosiolla pois kaupungista. Keskustassa autoileminen kun on arkipäivänäkin hermoja raastavaa touhua, niin mitä se sitten on massatapahtuman aikaan?

Luettuja kirjoja tänä vuotena on jo 18 kpl ja sivujakin 7354. Hirvittää, mitä lukemat näyttävät vuoden lopussa. Ja tämä lukeminen on vähäistä verrattuna kymmenen vuoden takaiseen tilanteeseen.

I've read allready 18 book and 7354 pages this year. Can't imagine what those readings are at the end of the year. And this amount of reading is little compared to situation 10 years ago.

tiistai 5. toukokuuta 2009

Elämää huskyn kanssa

En ole tainnut tulla maininneeksi, mitä tapahtui pääsiäisen aikaan. Mies oli hitsaamossa maalailemassa papetsua ja ikkunasta ulos katsoessaan totesi, että Vääpeli on ikkunan alla. Vilkaisi sitten uudemmankin kerran ikkunasta pihalle. Vääpelin juoksunaru ei yletä nykyisellään hitsaamon ikkunan alle. Ei muuta kuin koiran kettinki ison puun ympärille ja kauppaan hakemaan uutta rissapyörää. Oli hajonnut kolmeen osaa, joita ei kaikkia ole vielä tänä päivänäkään löydetty. Tarvitseeko mainitakaan, että haettiin veneosastolta aika lailla järeämpi versio.

Noh, päästään tähän aamuun. Aloittelin aamuteen juomista keittiön pöydän ääressä ja vilkaisen ulos ikkunasta. Arvatkaapa mikä näin?

Vääpelin talon rappusten juurella. Vääpelin juoksunaru ei ole koskaan ylettänyt pihan poikki talon portaille asti. Ei muuta kuin ulkovaatteet äkkiä päälle, remmi mukaan ja pihalle. Koira väliaikaisesti kiinni ulkorakennuksen tikkaisiin ja tutkimaan juoksunarun kohtaloa.

rissapyörä oli tällä hertaa ehjä, mutta ketjunjatko (vai mikälie on nimestään, kuitenkin verme, jolla kettinki on rissapyörässä kiinni) auki vääntyneenä. Ja lisäksi, kettingin koiranpuoleisen pään leikari palasina. Ei muuta kuin, takaisin sisälle heättämään mies, jotta tule avuksi korjaamaan Vääpelin juoksunarua.

Ja lopuksi se helpotuksen vuodatus: Onneksi mitään ei tapahtunut. Koiran väsymyksen asteesta päätellen yö on vietetty ties missä ja ties mitä puuhaillen. Onneksi löysi takaisin kotiin (ruoka-aikana).

_____________________________________________________
Loppuhuipennukseksi vielä eilinen puhelin keskustelu:

Mies: Missä olet menossa?
Nöppönen: Kirjastossa
Mies: Pihaan ei pysty ajamaan, joten jätä auto metsätien varteen
Nöppönen: ??
Mies: Sorakuorman levittäjä töppäs, koko kuorma on yhdessä kasassa pihatiellä
Nöppönen: Just

lauantai 2. toukokuuta 2009

SNY:lle

Anteeksi, kun kysymykseesi vastaaminen kesti näin pitkään. Mutta kun on niin kiire, ettei edes kissa ehdi sanoa. Jos et vielä ole viimeistä pakettia kerennyt kasaamaan, niin yksi pieni toive minulla olisi. Jos löydät jostakin vielä vyyhdin samaa virolaista lankaa, kuin maaliskuun paketista löytyi, niin olisin iki onnellinen.

Toisaalta, haluaisin yllättyä täydellisesti. Joten eipä kai minulla ole mitään erityisiä toiveita. Kokoa vain yhtä ihastuttava paketti, kuin aiemmatkin ovat olleet.