En tiedä pitäisikö olla imarreltu vai jotakin muuta. Huvittunut olin ainakin. Poikkesin koirakoulusta tullessani hakemassa miehelle olutta prismasta. Kassaneiti kysäisi papereita.
Olen sentään neljännesvuosisadan tallustanut tämän maan kamaralla. Vaatetuksenani oli lenkkarit, farkut, musta tuulipuvun takki ja punainen pipo. Asukokonaisuus, jossa en yleensä julkisesti näyttäydy ja jossa luulin näyttäväni huomattavasti vanhemmalta.
On ärsyttävää sairastaa. Varsinkin kun ei ole oikein kunnolla kipeä. Olo on hyvä niin kauan kuin on pitkällään, mutta heti kun nousee ja suunnittelee jonkin järjellisen tekemistä, niin voimat häviää ja päässä heittää. Jos olisin kunnolla kipeä, niin silloin aika kuluisi edes nukkumalla, mutta nyt ei nukuta. JA kuitenkaan ei oikein jaksa tehdä mitään, ei edes neuloa.
Taivaalle kiitos sellaisista keksinnöistä kuin läppäri ja langaton verkko. Nyt voin löhötä olkkarissa ja kirjoittaa tätä. Työhuoneessa ei jaksa istua pöydän ääressä ja sängyssä makaamisesta tulee vain selkä kipeäksi. On jo aivan tarpeeksi, että päätä särkee ja nokka vuotaa ja on tukossa.
Tosin miehen mielestä tätä konetta ei oikein voi sanoa enää läppäriksi. Onhan tällä kokoa, mutta kesällä halusin nimenomaan, koneen jossa on tarpeeksi kapasiteettia. Harvoin tätä mukanani kuljetan, mutta se mahdollisuus on mukava olla olemassa.
Mutta, muihin aiheisiin. Koska työmatkani on sangen pitkä, vietän pari tuntia päivittäin autossa. Ja yksi seikka ärsyttää suunnattomasti. Alinopeudella ajaminen. Tietysti pitää ajaa olosuhteiden mukaisesti ja liikennesääntöjä noudattaen. Mutta mikä siinä on, että tavallinen henkilöauto ei voi ajaa satasta satasen alueella, kun tie on kuiva ja sää muutenkin hyvä? Pahin tapaus sattui viime keväänä, kun tajusin, että edellä menevä auto ei aja satasta, vaan viittäkymppiä! Se on oikeasti vaarallista. Ylensä alinopeutta ajavat sentään kahdeksaakymppiä satasen alueella (ja jatkavat samaa nopeutta 60 alueella). En voi ymmärtää.
Vääpelin tottelevaisuuskoulutuksesta taas… Minä opin, Vääpeli ei. Tilanne on pojalle edelleenkin niin uusi ja outo, ettei pysty keskittymään. Vääpeli kyllä yrittää kuunnella, mutta keskittymään ei vain pysty. Kotona tilanne on taas aivan erilainen. Täällä ollaan harjoiteltu mahdollisuuksien mukaan. Tosin taaskin rajoitteeksi tulee Vääpelin erittäin rajallinen keskittymiskyky. Mutta joitakin tuloksia näkyy jo. Vääpelin käytös on rauhoittunut jonkin verran ja Vääpeli osaa myös kuunnella paremmin ihmistä. Tulosta tulee pienin hitain askelin.
Siinäpä se tyhjentävästi. Tällaiseksi tunsin oloni keskiviikkona. Vääpelin kanssa ollaan aloitettu tottelevaisuuskurssilla käyminen. Ensimmäinen tapaaminen oli keskiviikkona. Normaalisti kurssille otetaan kuusi koiraa, mutta tällä kertaa meitä oli vain kolme. Ne kaksi muuta koiraa olivat pienten seurakoirarotujen edustajia. Rotuja en nyt jaksa alkaa kaivamaan, kun ei näin heti tule mieleen.
Mutta siitä norsusta. Onhan siinä nyt eroa, kun kaksi osanottajaa ovat pieniä ja sieviä. Ja jo perusluonteeltaan hakevat kontaktia ihmiseen. Ja sitten meidän hyvin pieni ja sievä itsenäinen höyrypää, joka osaa hyvänä päivänä keskittyä kaksi minuuttia.
Vääpeli kun nyt on niin pieni. Kotona mitattu säkäkorkeus herralla on 67 cm, kun rotumääritelmä antaa uroksen korkeudeksi 53-60 cm. Mutta niinpä kuuluu veljensäkin olevan ylikorkea. Tottelevaisuuskurssin vetäjän mukaan Vääpeli muistuttaa enemmänkin Alaskanmalamuuttia.
Ennen kurssia käytiin Vääpelin kanssa ohjeiden mukaan lenkillä. Lenkki sujui normaalia hitaammin ja oli hieman lyhyempikin kuin normaalisti, koska Vääpelistä tuntui olevan veto pois. Ja pyörällä kun lenkkeillään, niin lenkki menee täysin Vääpelin ehdoilla.
Kurssipaikalla Vääpeli käyttäytyi kuin ei olisi koskaan lenkillä käynytkään. Tosin käyttäytymiseen vaikutti varmasti myös se, että tilanne oli Vääpelille täysin uusi. Vääpeli kuin ei ole tottunut toisiin koiriin. Oma moka täysin, eikä kannattaisi selitellä, mutta syrjässä kun asutaan ja tuttava piiriin ei kuulu koiria. Olisi enemmän kuin mukavaa löytää Vääpelille koiraseuraa.
Vaikka Vääpeli ei oppimutkaan mitään ensimmäisellä kerralla, minä sen sijaan opin senkin edestä. Ja niitä oppeja on harjoiteltu sitten kotona.
Kaikki tämänkertaisen postauksen kuvat ovat meidän lenkkimaisemista. Ne ovat kännykällä otettuja, joten laatu ei valitettavasti ole parhaimmasta päästä.
Mutta muihin asioihin. Siitä on nyt reilu vuosi kun pistin pystyyn tämän blogin. Alkuperäisenä ajatuksena oli pitää neuleblogia. Lopputulos on kaikkea muuta, mutta ei se minua haittaa. Todellisuus on vain se, että neulon yleensä suuria projekteja, joten kovin usein ei ole näyttää mitään valmista.
Toinen alkuperäinen ajatus oli kirjoittaa kahdella kielellä. Sitä tapahtuu vieläkin silloin tällöin. Yleensä vain minulla ei ole valitettavasti energiaa kyseiseen hommaan.
Siinäpä kaikki tällä kertaa.
Vihdoin ja viimein on aika esitellä valmiita töitä. Ensin pitkään ja hartaudella neulomani huivi:
I have finally something finished to show:
Malli/ Pattern: Heere Be Dragone
Suunnittelija/Designer: Sharon Winsauer
Koko/Size: Leveys/Width 147 cm, korkeus/height 102cm
Lanka/Yarn: Wetterhoff Sivilla 3 vyyhteä/skeins
Haastava malli, mutta mukava neuloa. Ainoana ongelmana olivat reunukset. Inhoan yli kaiken neuloa lyhyitä kerroksia ja koska reunukset neulottiin viimeisenä, tekemistä riitti. Itse huiviosa on ollut valmiina jo huhti-/toukokuussa. Pingotusta ja päättelyä vaille valmis se oli 22.7.2009. Aloitettu 1.1.2009. Yläreunuksen jouduin neulomaan ohjetta kapeampana, koska lanka olisi muutoin loppunut kesken, muutoin on tehty ohjeen mukaan lukuisilla virheillä höystettynä.
Challengin pattern, but I liked it. Only problem were borders. I don’t like to knit short rows and because borders were knit afterwards, there wre many short rows to knit. The shawl itself has been finished already in april/may. I finished the knitting in 22.7.2009. I started the shwl in 1.1.2009. The top borders is narrower than in the pattern, because I didn’t have enough yarn. Besides that, it’s knit according the pattern with plenty of mistakes.
Malli/ Pattern: Perussukat / Basic socks
Lanka/Yarn: Colinette Jitterbug
Huivin valmistumisen jälkeen kaipasin jotakin helppoa neulottavaa. Sukat on neulottu kärjestä aloittaen 8-aloituksella ja tiimalasi kantapäällä. En oikein tykkää tiimalasi kantapäästä, koska se ei oikein istu jalkaani ja lisäksi siitä tulee aina reikäinen vaikka mitä koettaisin tehdä. Tämä on kuitenkin ainoa kantapää, jonka osaan tehdä kärjestä aloitettaviin sukkiin. Aikaa kului suunnilleen ilta tai puolitoista.
After finishing the shawl, I needed something easy to knit. So, basic sock were next in line.
Nyt sitten pyörähti käyntiin loman viimeinen viikko. Ensi keskiviikkona pitäisi taas aloittaa työt. Eräällä tavalla se on mukavaa. Viime aikoina olo on ollut jotenkin lätsähtänyt. Mikään ei ole oikein innostanut. Ja huushollikin on sen näköinen.
Pari viikkoa sitten sain Heere Be Dragone – huivin vihdoinkin valmiiksi. Pitäisi enää saada langanpäät pääteltyä. Huivi itsessään on ollut jo valmiina toukokuun alusta saakka, vain reunukset ovat puuttuneet. Inhoan yli kaiken neuloa lyhyitä kerroksia ja sillä valmistuminen on viivästynyt. Ja lisäksi kun yläreuna oli melkein valmis, huomasin langan loppuvan kesken. Niin pienen määrän takia en ostanut uutta vyyhteä, joten reuna meni purkuun. Langan sain riittämään, kun neuloin reunan hieman kapeampana.
Aloitin jo seuraavankin huivin neulomisen,Sharon Winsauerin Dargon of Happiness. Alku meni kuitenkin purkuun, koska totesin langan olevan vääränlaista ja muutenkin kaipasin välillä jotakin helpompaa neulottavaa. Aloitin siis neulomaan ihan tavallisia perussukkia. Ensimmäinen valmistui reilussa illassa/yössä (aloitin ilta yhdeksän maissa). Ja toinen on nyt vaiheessa.
Kuvia laitan sitten joskus kun inspiroi kuvata.
Kaikki aika ei tosin ole mennyt laiskotellessa. Seatin maalaamiseen meni viikko. Autossa oli tosi paljon ruostepilkkuja, jotka piti maalata pois, samalla vaivalla maalattiin koko auto. Olin ylimääräisenä käsiparina apuna ja mies maalasi. Nyt on auto kuin uusi.
Muutenkin mies on puuhaillut autojen parissa. Eskoa on fiksattu jonkin verran ja Volvoa rassattu taas vaihteeksi. Selväksi on käynyt, että Volvon vaihdelaatikko on korjattava, ei kovin halpaa huvia. Mutta minkäs teet, kuntoon se on saatava. Onneksi Esko on ajokunnossa, joten ei tarvitse murehtia siitä, kuinka kumpikin käy töissä.
Maanantaina oli tarkoitus laittaa rappusiin vihdoin ja viimein ledit. Se homma tosin tyssäsi melkein alkuunsa kun mies loukkasi sormensa. Mitään vakavaa ei onneksi sattunut. Sormesta lähti vain iso pala nahkaa pois ja nyt on sormi paketissa. Ja sitä myöten myös tosi kipeä.
Kirjoja on luettu vino pino. Päivitän sitäkin listaa joskus jaksaessani. Repsahdin myös ostamaan kirjan. Mutta siitä enemmän sitten joskus. Nyt pitää mennä syömään. Laiskana laitoin uuniin vain verilettuja ja nakkeja.
Esko-vainaa on miehen ensimmäinen oma auto. Aikojen saatossa auto kulkeutui ensin miehen isälle ja sieltä pikkusiskolle. Nyt Esko on palannut kotiin. Lauantaina haettiin auto kotiin. Eskosta tulee harrastusauto. Paljon sitä on jo laitettu, mutta vähään ei tyydytä.
Volvonkin ongelmat on toivottavasti selvitetty. Syylliseksi paljastui automaatti loodan öljyt. Loodan kaikki moska kertyi nopeusanturiin ja sotki järjestelmän. Kahdesti on jo järjestelmä huuhdeltu ja kerran vaihdettu öljyt. Vielä edessä on ainakin yksi huuhtelu. Kovin halpaa lystiä se ei ole, vaikka sen pystyykin tekemään itse.
Lauantain hakureissulla Volvosta rikkoontui vielä bensa pumppu. Oli mielenkiintoista havaita kotimatkalla kaupan pihassa 20 km päässä kotoa, että autossa ei ole vetoa. Ja Esko-vainaa vielä perässä trailerilla. Onneksi päästiin kotia asti. Pumpun rikkoontumista osattiin odottaa, mutta vähemmän stressaavan paikan se olisi voinut valita. Volvo on nyt kuitenkin (toivottavasti lopullisesti) kunnossa.
Mutta mukavampiin asioihin. Muksut saivat eilen uusia tavaroita. Houdinille hommasin vihdoin ja viimein uudet pikalukolla olevat valjaat ja flexin, nyt kelpaa herran ulkoilla komeasti. Vääpeliä varten hommattiin pyörään teline. Nyt päästään pyöräilemään.
Ensimmäistä pyörälenkkiä jännitin monestakin syystä. Polkupyörät eivät Vääpelille ole kovin tuttuja välineitä ja lisäksi kävelylenkillä on opittu kulkemaan tien vasemmassa reunassa, kuten laki sanoo autotiellä kävelystä. Pyörän kanssa pitää taas kulkea oikeaa reunaa.
Havereilta onneksi vältyttiin. Vain kahdesti yritti Vääpeli pyörän edestä vasemmalle puolelle. Kerran kotipihassa ja kerran, kun sivutieltä tuli auto. Hiljaisella vauhdilla tehtiin vajaan 5 km lenkki. Viimeinen kilometri piti kotiin tulla kävellen, kun poika väsähti. Mutta kyllä se tästä, kun poika tottuu juoksemaan pitempää matkaa. Tosin pyörä on niin outo kapistus, että sitä pitää pitää tiukasti silmällä koko ajan.
Huivikin on melkein valmis. Vielä pitäisi saada aikaiseksi neulottua viimeiset 10 senttiä reunaa ja sitten pingotus.
Lopuksi vielä Kissakuvahaaste 115: Pahvilaatikko. Pahvilaatikkokuvaa en tähän hätään löytänyt, mutta kori kuvan kylläkin. Pienenä Houdinilla oli tapana leikkiä korissa. Vieläkin siellä leikitään silloin tällöin, kori on vain jäänyt vähän pieneksi siihen huviin.
Pieni peto.
